HelRC-logo.svg

Felix Nässille tärkeää kilpailukokemusta ESBK-sarjasta

12.10.2019

Pohjois-Espanjassa ajettu Espanjan mestaruussarjan osakilpailu oli Felixin ensimmäinen tässä sarjassa ja sarjan kovuus vastasi ennakko-odotuksia, vauhti riittää keskiryhmään, mutta kärkeen on vielä matkaa.

Huolellisella valmistautumisella on pienelläkin tiimillä mahdollista saadaan kilpailukykyinen Supersport ”paketti” aikaan.

 

Pari ensimmäistä päivää meni radan opetteluun ja etenkin radan keskisektori osoittautui vaikeaksi eikä siihen oikein löydetty ratkaisua koko viikonlopun aikana, vaikka pientä parannusta saatiinkin aikaan. Lauantain ensimmäisessä aika-ajossa oli hyvät olosuhteet ja aika-ajorenkaalla olisi ollut mahdollista ajaa hyvä sijoitus, mutta Felix päätti kuitenkin ajaa kilpailurenkailla ja keskittyä kilpailusäätöihin. Viimeisellä nopealla vedolla etupää lähti alta vauhdikkaassa vasemmalle taittuvassa kaarteessa, kuljettaja ja Yamaha liukuivat n. 100m turva-alueen asfaltilla. Suuremmilta vaurioilta vältyttiin ja RAM Racing mekaanikot saivat Yamahan täyteen iskuun toiseen aika-ajoon. Aika ei enää lämpimässä iltapäivän säässä parantunut, sijoitus oli 21. Kärkeen matkaa jäi 2,7 sekuntia. Parhaaksi ajaksi Felixille tuli 1:44,156, kun paalulla oli Miguel Pons ajalla 1:41,427. Kaikkiaan lähdössä mukana oli 32 kilpailijaa, joista 11 open luokassa ja 21 Supersport luokassa. Open luokassa säännöt ovat vapaampia ja siinä ajaa pääasiassa Espanjan ulkopuolelta tulevia kuskeja, joiden kalusto ei ole Supersport sääntöjen mukaista. Huippunopeudessa Felixin vakio R6 jäi yli 10 km/h nopeimmille. Välityksiä ei myöskään ehditty hakea aivan kohdalleen, nyt pääsuoran päässä Yamaha meni rajoittajalle, mutta kakkonen oli liian pitkä lähdettäessä ylämäkeen seiska mutkasta.

 

Sunnuntai aamun warm upissa Felix yritti hakea parempia linjoja keskisektorin kaarreyhdistelmiin, aika ei kuitenkaan parantunut. Kilpailun lähtö onnistui hyvin ja Felix onnistui ohittamaan muutaman kilpailijan lähtökiihdytyksessä, suurimman osan kilpailua sijoitus oli 20. Jo kilpailun alussa vanha käsivaiva pakotti harmittavasti keskeyttämään ja näin ollen lopullinen vauhti jäi näkemättä. Tiimin kannalta ikävä asia, mutta kokemusta saatiin runsaasi. Rengas valinnat onnistuivat ja Yamaha oli kokoajan hyvässä balanssissa, kiitos Jani Rätön ja Markku Visurin, jotka vastasivat kilpailukaluston toiminnasta.

 

-Viikon lopusta jäi totta kai todella pettynyt olo, sillä pääsin täysin uudella radalla nopeasti hyvään vauhtiin ja vauhti nousi päivä päivältä todella hyvin, joten kisasta odotin paljon. Jo muutaman kierroksen jälkeen aloin tuntea, että puristan liikaa ja käsi ei tule kestämään, joten hidastin vauhtia, jotta käsi pääsisi huilaamaan, mutta loppujen lopuksi kädessä ei ollut enään mitään tuntoa ja ajo alkoi olemaan vaarallista.

-Kättä on hoidettu ahkerasti hieronnan ja fysioterapian avulla, mutta ilmeisesti ne eivät ole tuoneet toivottua lopputulosta. Käden leikkaamista on mietitty jo tämän kauden aikana, mutta ollaan tultu siihen lopputulokseen, että käsi leikataan kauden päätteeksi ja kesken kautta pyritään hoitamaan kättä muilla keinoin.

 

 

Navarra_Felix_Nässi_DSC_8362.jpg

Helsinki Racing Club ry
c/o Päivi Miiluniemi
Metsolantie 8 b 22
01450 Vantaa

 

Etusivun otsikkokuvat:
Kuvaaja: Harjukuvat
#88 Joni ja Tero Manninen
#40 Lasse Kärki 
#18 Rasmus Nurmi
---
#27 Jasmin Sarjos,
Kuvaaja: Sami Vieltojärvi
#51, Anssi Koski,
Anssi Koski arkisto

Laskutusosoite:
Helsinki Racing Club ry 
c/o Tili-Tenhovalo Ky
Hommaksenkuja 4 C
02430 MASALA

laskut (ät) helrc.fi

KERHON TILINUMERO 

IBAN: FI64 5721 1520 2356 28 
BIC: OKOYFIHH

Y-tunnus 2856133-6