HelRC-logo.svg

Felix Nässillä vaikea alku Espanjan mestaruussarjan avaus kilpailuissa

07.08.2020

Ratamoottoripyöräilyn ESBK-sarjan ensimmäinen kilpailu ajettiin Navarran radalla pohjois-Espanjassa. Nässin molemmat lähdöt päättyivät keskeytykseen jo kilpailun alussa.

Aika-ajossa vauhti oli tyydyttävää, mutta ehjää kierrosta ei Nässi onnistunut ajamaan ohitettavien takia ja aika-ajon lopulla tapahtunut kaato päätti aika-ajon sijaan 20. Ensimmäinen lähtö ei onnistunut toivotulla tavalla ja sijoitus putosi monta sijaa. Kolmannella kierroksella etujarrun ongelman johdosta Nässi ajautui hiekoille ja kilpailu päättyi keskeytykseen.

 

Sunnuntain kilpailussa Nässi joutui ensimmäisten mutkien aikana ajamaan radalta ulos kilpakumppanien kolhiessa toisiaan ja päätyi keskiryhmän ruuhkaan, jossa ajaminen hitaampien kilpailijoiden joukossa oli riskialtista. Tämän seurauksena Felix kaatui vauhdikkaasti ja joutui käymään sairaalassa tarkastettavana. Mitään vakavampaa ei kuitenkaan löytynyt, joten useilla kolhuilla selvittiin ja välipäivät ennen seuraavan viikonlopun Barcelonan kisaa vietettiin jääpussien kanssa sohvalla.

 

Barcelonassa avaus startti jouduttiin keskeyttämään punalipulla. Toisessa lähdössä Nässi pääsi hyvään vauhtiin ja nousi jo viidenneksi ensimmäisillä kierroksilla. Ajovirhe nopeassa oikeassa kuitenkin kostautui ja etupää lipsahti alta ja seurauksena oli keskeytys.

 

Sunnuntain kilpailussa oli runsaasti kolareita ja Nässin kilpailu oli vaiherikas. Parhaimmillaan hän oli yhdeksäs, mutta lähdön alkuvaiheessa tullut vanha ”arm pump” –ongelma vaikeutti ajoa ja Nässin  kierros ajat putosivat roimasti ja sijoitus heikkeni. Loppu vaiheessa ajoasennon muuttelu ja käden huilaaminen tuotti tulosta ja Nässi nousi vielä Supersport luokan 14. sijalle. Nyt on kuuden viikon tauko ennen seuraavaa kilpailua Valenciassa.

 

  • Positiivisin asia on ehdottomasti ollut erinomainen vauhti pitkin kisaviikonloppuja, mutta muutama kaato ja niistä johtuneen ongelmat pyörän kanssa ovat aiheuttaneet liikaa ongelmia. Nyt muutaman viikon loma Suomessa ja sitten palataan takaisin testaamaan ja harjoittelemaan kovaa Espanjaan, tuumaili Nässi kahden ensimmäisen kisaviikonlopun jälkeen.
Felix_Nassi_Barcelona_ESBK_2.jpgKuva: MDR Competition

Helsinki Racing Club ry
c/o Päivi Miiluniemi
Metsolantie 8 b 22
01450 Vantaa

 

Etusivun otsikkokuvat:
Kuvaaja: Harjukuvat
#88 Joni ja Tero Manninen
#40 Lasse Kärki 
#18 Rasmus Nurmi
---
#27 Jasmin Sarjos,
Kuvaaja: Sami Vieltojärvi
#51, Anssi Koski,
Anssi Koski arkisto

Laskutusosoite:
Helsinki Racing Club ry 
c/o Tili-Tenhovalo Ky
Hommaksenkuja 4 C
02430 MASALA

laskut (ät) helrc.fi

KERHON TILINUMERO 

IBAN: FI64 5721 1520 2356 28 
BIC: OKOYFIHH

Y-tunnus 2856133-6