HelRC-logo.svg

Alpe Adria

04.07.2019

Viikonloppuna ajettiin Unkarin Pannoniaringillä paahtavassa helteessä Alpe Adria-sarjan osakilpailu johon otin osaa.

Koko viikonlopun läpi vauhti oli hyvää ja vaikka rata oli minulle uusi, opin sen nopeasti. Perjantain harjoitukset näyttivätkin lupaavalta, olin näissä viidenneksi nopein kuljettaja.

Ajaminen tuntui hyvälle, ja pyörä pelasi tosi hienosti.

Lauantain kisaan lähdin ruudusta 11, ja hyvän startin saatuani nousin monta sijaa. Tein kisan aikana pari hyvää ohitusta vielä ja maaliin tulin sijalle 6!

Sunnuntaina otin myös hyvän lähdön ja tässä kisassa olin nopeasti sijalla 5. Edellä näkyi koko ajan ryhmä kuljettajista sijoilla 2-4, mutta yli 30c kuumuus verotti sen verran voimistani että minusta ei tällä kertaa ollut heitä haastamaan. Tulin maaliin sijalle 5, erona kolmanteen sijaan vain 5 sekuntia!

 

Sijat 6 ja 5 kansainvälisestä kilpailusta ovat ehdottomasti tähän mennessä parhaat tulokseni, joten olen viikonloppuun todella tyytyväinen! Erityisen iloinen olen siitä että olen saanut nyt viime aikoina onnistuneita lähtöjä ja ensimmäisellä kierroksella olen ollut riittävän vahva. Lisäksi olen tyytyväinen että sain viikonlopun vietyä maaliin vaikka jouduinkin itse toimimaan myös omana mekaanikkonani. Tästä on erittäin hyvä jatkaa 19.-21.7. Saksan Oscherslebenissä ajettavaan osakilpailuun.

 

Iso kiitos kaikille tukijoille, ilman teitä tämä ei olisi mahdollista toteuttaa!

Yksityiskohtaisemman tarinan viikonlopusta pääset lukemaan linkistä

Jasmin

Jasmin_Pannoniaring2019_small.jpgKuva: Pavel Salaba

Helsinki Racing Club ry
c/o Päivi Miiluniemi
Metsolantie 8 b 22
01450 Vantaa

 

Etusivun otsikkokuvat:
Kuvaaja: Harjukuvat
#88 Joni ja Tero Manninen
#40 Lasse Kärki 
#18 Rasmus Nurmi
---
#27 Jasmin Sarjos,
Kuvaaja: Sami Vieltojärvi
#51, Anssi Koski,
Anssi Koski arkisto

Laskutusosoite:
Helsinki Racing Club ry 
c/o Tili-Tenhovalo Ky
Hommaksenkuja 4 C
02430 MASALA

laskut (ät) helrc.fi

KERHON TILINUMERO 

IBAN: FI64 5721 1520 2356 28 
BIC: OKOYFIHH

Y-tunnus 2856133-6