Jäsenetuja
HelRC:n jäsenyydestä on hyötyä usein eri tavoin.
KILPAKULJETTAJILLE
Road Racing -kilpaileminen on kerhon ydinajatus. Tämän johdosta kerho pyrkii edistämään jäsentensä kilpailutoimintaa monin tavoin. Alla voimassa olevia etuja kilpakuljettajille (muutokset mahdollisia - niistä tiedotetaan erikseen).
Ilmoittautumismaksut
PÄIVITETTY KAUDELLE 2017 - Kaikki kerhon lisenssillä ajavat kuskit saavat osallistumismaksun puoleen hintaan HelRC:n järjestämään SM-kilpailuun. Lisäksi alle 18-vuotiaita kerhon lisenssillä ajavia kuljettajia kerho tukee vuoden lopussa taloudellisen tilanteen sallimalla summalla.
Ajoleiri
Kerhon ajoleirillä kerhon lisenssikuljettajille on järjestetty harjoituskisa ja jäsenten ja lisenssikuljettajien osallistumismaksu ajoleirille on ollut muita alhaisempi.
Koulutukset
Kerho järjestää RR-Stara -koulutusta kilpakuljettajille.
TOIMITSIJOILLE
Kilpailuja ei saada järjestettyä ilman osaavia toimitsijoita. Toimitsijana olo on myös hyvä tapa päästä seuraamaan kilpatoimintaa aitiopaikalta.
Toimitsijoille kerho järjestää koulutusta sekä tarjoaa vastuullisia tehtäviä kilpailuissa. Kerhon toimitsijoita on mukana myös muiden kerhojen järjestämissä kilpailuissa.
KAIKILLE JÄSENILLE
Kerhon lainattavat tavarat
Kerholla on lainattavissa
2 kpl telttoja (Jore-tuotteen teltta)
Desibelimittari pyörän ääntenmittausta varten
Alennuksia
Kerho on neuvotellut ja saanut jäsenetuja eri yrityksiin. Jäsenedut saa esittämällä voimassaolevan HelRC:n jäsenkortin, ellei toisin ole mainittu.
MP-VARUSTEITA:
AUTO-ARTIKKELI
20% alennus kaikista MP-öljyistä ja MP-voiteluaineista. AUTO-ARTIKKELI Oy, Urheilutie 8 01370 VANTAA 09-8237988, e-mail info@poistatämäauto-artikkeli.fi Yhteyshenkilö: Janne Jousikallio http://www.auto-artikkeli.fi/
EUROBIKER
Helsinki (Valimotie 4, 00380 Helsinki). Monipuolisesti tarvikkeita, mm. erittäin suosittuja kisanahkapukuja. Eurobiker myöntää alennusta HelRC:n jäsenkorttia esittämällä. Tarkemmat tiedot alennuksesta Eurobikerista tai kerhon hallituksen jäseniltä. http://www.eurobiker.fi/
HART-TAPES
Kerhomme kokoonkutsuja Harri Rintamäki on muuttanut takaisin Helsinkiin ja nyt on HelRC:n kisakuskeille ja muillekin kerholaisille tarjolla teippaukset todelliseen speciaalihintaan. Kisakuskit -40% ja katumotoristit -25%. Teipit saa nyt siis osoitteesta Aleksis Kivenkatu 10. Lisätietoja www.hart-tapes.com ja Harrilta suoraan: harri(ät)hart-tapes.com tai puhelin 0415 832 650.
FRANK NYMAN
Frank Nyman Oy, Palomiehentie 8, 02700, KAUNIAINEN tarjoaa kerhon jäsenille 15 - 20% alennuksen kaikista ajovarusteista. Lisätiedot Ben Nyman 09-505 3015. LAAJA VALIKOIMA TARVIKKEITA AINA KILPAILUKYKYISEEN HINTAAN!!! http://www.franknyman.com/
MADBIKE
HelRC:n jäsenille 10% alennus Madbiken moottoripyöräseikkailuista. Katso lisää osoitteesta www.madbike.org. HelRC:n jäsenten 10%-alennus on voimassa kun matka ostetaan suoraan MadBikeltä - lisätiedot sähköpostilla Severi Virolaiselta osoitteesta madbike(ät)me.com
MOTOKOKKOLA
Motokokkolan webshopista www.motokokkola.fi löydät monia tuiki tarpeellisia tuotteita. Moto Kokkolan Ville Kiviranta - (06) 822 2313 -, tuttu mies RR-radoiltakin, on luvannut HelRC:n jäsenille hyvät alennukset tuotteista.
MOTOVILLE
Ville Sundbergin pyörittämä Kawasaki huoltopiste Espoon Suomenojalla.
Motoville tekee moottoripyörien huolto- ja korjaustyöt myös muunmerkkisiin ja myy sekä asentaa mm. renkaat, ratavarusteet ja kisaosat. HelRC:n jäsenille varaosat ja tarvikkeet sopuhintaan. Alennus riippuu tuotteesta, mutta pääsääntöisesti luokkaa 15%-20% svh:sta.
Yhteystiedot löydät osoitteesta www.motoville.fi
MP HOTELLI
Tuulilasintie 1, 00770 Helsinki. Puh 010 231 6000. Alennukset HelRC:n jäsenille jopa 10-20% Bikes Plast katesarjoista, PP Tuning, R&G Racing, GP500, lisäksi tarvikkeista, renkaista ja voiteluaineista. Jäsenkortti mukaan kaupoille tultaessa. Alennuksia ei saa suoraan nettikaupasta. myynti(ät)mphotelli.com http://www.mphotelli.com
MC-RACING
MC-Racing, Jäkkitie 10, 01300, VANTAA antaa työsuorituksista (huollot ja rakentelut) 10 %:n alen jäsenillemme. Alennus ei koske varaosia. Yhteyshenkilö Pentti Elo 09-826 636 tai 0400-618 400.
POWER MP SHOP
Power MP Shop Oy, Tikkurilantie 68, 01300, VANTAAantaa 15%:n alennuksen kaikista tarvikkeista ja myös huoltotoimista (ei uusista mopoista eikä pärristä!) Yhteyshenkilönä toimii Seppo Savolainen
RELIATEC
Reliatec tarjoaa Helrc:n jäsenille jäsenkorttia näyttämällä kaikista jo edullisista tuotteista 5% lisäalennuksen. Tilaukset joko puhelimitse tai paikanpäältä myymälästä. Muista mainita olevasi Helrc:n jäsen tilausta tehdessäsi.
ReliaTec Oy, puhelin: (09)530 6230, email: info(ät)reliatec.com www.reliatec.fi
STAR SERVICE
Tuulilasintie 1, 00770 Helsinki. Puh 010 231 6000. Alennukset HelRC:n jäsenille jopa 10-20% Bikes Plast katesarjoista, PP Tuning, R&G Racing, GP500, lisäksi tarvikkeista, renkaista ja voiteluaineista. Jäsenkortti mukaan kaupoille tultaessa. http://www.star-service.fi/
MUUTA:
PALOSAMMUTTIMIA
Palosammutinhuolto eli PSH, myöntää jäsenistöllemme 20 % alennuksen.Osoitteet: Akkutie 16, 00770 Helsinki (Tattarisuo) ja Riihitontuntie 14, 02220 Espoo (Niittykumpu).
OPTIIKKAA
Silmäasema. Lohjantähti, kauppakatu 5 - 9, 08100, LOHJAtarjoaa kerhon jäsenille peräti 15% alennusta normaalihintaisista tuotteista.Lisätietoja antaa Jukka Strandberg, 040-771 0081.VERTAILE HINTAA - MIETI MISTÄ RAYBANISI HANKIT!
MOOTTORILIITON JÄSENEDUT
SML:n jäsenkerholaisille kuuluvat Moottoriliiton edut löytyvät Moottoriliiton sivuilta .
MP-VARUSTEITA: