|
|
SM-sarja
Kotimaiset RR-radat RR-tuloksia Suomesta RR-lajiryhmän sivut
Päivitykset
|
HelRC 2009 Stipendikuljettajat - yhteenveto vuodesta HelRC 2009 stipendikuljettajat Niklas Ajo ja Joakim Niemi selvisivät kaudestaan kiitettävästi Helsinki Racing clubin kauden 2009 stipendikuljettajat selvisivät Road Racing 2009 kaudestaan kouluarvosanalla kiitettävä. Molemmat kuljettajat ylittivät selkeästi, ennen kauden alkua itselleen asettamansa tavoitteet. Niklaksen tavoitteena oli kokonaiskilpailussa sijoittua kolmen parhaan joukkoon, kun taas Joakimin tavoite rookie kauteen astuessaan oli sijoittua kokonaiskilpailussa 10 parhaan joukkoon. Molemmat kuljettajat kuuluivat kaudella 2009 myös SML huippu-urheilija valmennusryhmään kahdeksan muun kuljettajan lisäksi. Kauden aikana valmennusryhmä kokoontui pari kertaa lajiharjoittelun merkeissä Alastaron moottoriradalla ja osa valmennusryhmään kuuluvista kävi vuoden 2009 alkupäivinä Cartagenan moottoriradalla Espanjassa hakemassa vauhtia kauteen 2009. Molemmat kuljettajat jatkavat myös kaudella 2010 SML huippu-urheilija valmennusryhmässä. Kauden 2009 aikana Niklas ja Joakim osoittivat ajovarmuuden kilpailuissa olevan varsin hyvin kohdallaan. Niklakselta jäi pisteitä saavuttamatta vain Alastaron kilpailussa, pienen ajovirheen vuoksi. Joakimilla pisteitä taas ei kertynyt Kemoran heinäkuisesta kilpailusta lainkaan. Näistä pistemenetyksistä huolimatta kuljettajien suoritus varmuus säilyi koko kauden hyvänä. Kauden lopuksi Niklas saavuttikin Road racing 125cc luokan Suomen mestaruuden historian nuorimpana kuljettajana, Joakimin ollessa rookie kaudellaan heti viides. Kauden edetessä Niklas osoittautui nuoresta iästään huolimatta kilpailijana kovan tason kuljettajaksi. Mies miestä vastaan taisteluja käytiin viime vuoden piikkiluokan mestari Erno Kostamon ja kauden 2007 Suomen mestari Antti Soitialan kesken kaikissa kauden kilpailuissa, joista lopulta Niklas vei voiton kuusi kertaa ja Erno kaksi kertaa. Joakimin valmentajana toiminut Superbike luokan Suomenmestari Vesa Kallio kommentoi Joakimin kautta seuraavin sanoin ” Joakimin kausi on sujunut aivan erinomaisesti. Rehellisesti sanottuna lopputulos on parempi kuin osasimme odottaa. Joakim on osoittanut hämmästyttävää varmuutta. Isompia virheitä ei tule ollenkaan. Tästä on hyvä jatkaa nopeuden parantamista, jota lähdetään hakemaan ensimmäiseksi jarrutuksista. Agressiivisuutta pitää myös lisätä ajamiseen. ” Kansainvälistä vauhtia vuodelle 2010 Kauden 2009 stipendikuljettajat päättivät kumpainenkin kansainvälisillä areenoilla. Niklas osallistui kahteen Espanjan mestaruus sarjan ( CEV ) osakilpailuun, joista tuomisina roppakaupalla kokemusta kautta 2010 silmällä pitäen. Niklaksen suunnitelmissahan on osallistua kaudella 2010 nimenomaan Espanjan mestaruussarjaan. Joakim pääsi kauden lopuksi mittaamaan ikäluokkansa vauhtia Red Bull rookies cupin testiajoon Pohjois-Italiaan. Adrian moottoriradalla ajettuun testiin oli kutsuttu 39 nuorukaista 25 eri maasta. Kaudelle 2010 Red Bull rookies cupiin valittiin seitsemän lisä kuljettajaa sarjassa jatkavien seitsemäntoista lisäksi. Kauteen 2010 valmistautuminen on kuljettajilla alkanut jäärata harjoittelun merkeissä. Joulukuun pakkaskausi jäädytti järven jäät siinä määrin, että ensimmäiset kierrokset jäärata pyörillä on ajettu. Varsinainen valmennuskausi 2010 kuljettajilla nytkähti käyntiin SML lajien yhteisleirillä Vierumäen urheiluopistolla tammikuun loppupuolella.
| ||
c/o Antti Siitonen Harjalinnuntie 16 01450 Vantaa Laskutusosoite: Helsinki Racing Club ry c/o Tapio Nevala Kuhatienahde 4 A 11 02170 Espoo |
|
Layout: Mikko Koistinen
Toteutus: Online Solutions




